Me työnantajana

On äärimmäisen tärkeää löytää sopiva työ, joka motivoi ja jossa viihdyt. Töitä varmasti löytyy, mutta jos se ei ole mielekästä, päädyt taas pian lähtötilanteeseen ja hakemaan töitä. Siksipä onkin järkevää käyttää hieman enemmän aikaa sen ”oikean” löytymiseen ja me autamme sinua siinä.

Olemme vastuullinen työnantaja, tyytyväiset työntekijät takaavat tyytyväiset asiakkaat.

Työllistämme vuosittain satoja työntekijöitä eri aloille, siksi etsimme jatkuvasti oman alansa osaajia.

Etsit sitten koko- tai osa-aikaista työtä, meiltä löytyy joustava ratkaisu juuri sinulle. Haluamme olla taho, jonka avulla motivoitunut työntekijä löytää elämäntilanteeseensa sopivimman ja parhaan mahdollisen työn.

Meidän visiomme on tarjota töitä niin aloittelijalle, kuin ammattilaisellekin. Missiomme on tarjota pidempiä työsuhteita ja olemmekin onnistuneet tässä varsin mukavasti, meillä oikeasti viihdytään ja siitä olemme ylpeitä! Moni on saavuttanut kauttamme myös vakituisen työpaikan.

Mikäli et löydä juuri sinulle sopivaa tehtävää, otathan meihin kuitenkin yhteyttä. Me täällä Totalilla olemme kiinnostuneita juuri Sinusta ja osaamisestasi. Haluamme auttaa sinua työnhaun kiemuroissa.

Ota ensimmäinen askel työnhaun polulla ottamalla yhteyttä meihin!

Kyselemme työntekijöiltämme, millaista meillä oli työskennellä ja saamme varsin positiivista palautetta! Olemme onnistuneet irtautumaan vuokratyön negatiivisesta maineesta. Kyselyjemme tuloksissa yhteydenpito, opastus työsuhteeseen liittyen ja palkanmaksu korostuvat onnistuneina asioina. Moni myös suosittelee Totalia työnantajana!

”Yhteistyö Totalin kanssa sujui ongelmitta! Sain nopeasti vastaukset kysymyksiini työsuhteen aikana. Henkilökunta oli asiantuntevaa.”

”Aina, kun otin yhteyttä, sain vastauksen nopeasti ja mukavalla asenteella. Asiat hoituivat hyvin ja todella mielelläni menisin Totalin kautta töihin uudelleenkin.”

”Oli kiva olla yhteydessä, kun minut ja minun asiat muistettiin, enkä joutunut aina uudelleen kertomaan”

Henkilöstövuokrauksen idea on saattaa yhteen osaaja sekä osaamista tarvitseva taho. Total-Henkilöstöpalveluiden tehtävä on varmistaa, että työntekijä ja asiakasyritys kohtaavat. Asiakasyritys tekee sopimuksen Total-Henkilöstöpalveluiden kanssa henkilöstön vuokraamisesta. Total-Henkilöstöpalvelut on työnantajasi ja vastaa kaikista työnantajavelvoitteista, palkanmaksu mukaan lukien. Vuokratyössä työsuhteeseen sovelletaan samaa lainsäädäntöä, kuin muissakin työsuhteissa.

Henkilöstövuokrauksessa Total-Henkilöstöpalvelut toimii vuokratyöntekijän työnantajana. Työntekijä solmii siis työsuhteen Total-Henkilöstöpalveluiden kanssa.

Vuokratyöntekijän palkanmaksusta vastaa Total-Henkilöstöpalvelut. Palkka vaihtelee työtehtävän mukaan, mutta palkka on aina vähintään kyseisen alan työehtosopimuksen mukainen.

Total-Henkilöstöpalvelut on työnantajasi, mutta asiakasyritys johtaa työn tekemistä. Heidän vastuullaan on työntekijän perehdyttäminen työtehtäviin sekä huolehtia työsi turvallisuudesta sekä terveellisyydestäsi.

Total-Henkilöstöpalveluiden vastuulla on palkanmaksu, työterveyshuollon järjestäminen sekä asiallisten työvarusteiden hankkiminen. Työsuhteen ehdoissa noudatetaan työlainsäädäntöä ja sovelletaan kunkin alan työehtosopimusta. Samoin, kuin muissakin työsuhteissa, sinulle kertyy eläkettä ja työsuhteestasi riippuen sinulle joko maksetaan tai kerrytetään tekemästäsi työstä vuosilomaa.

Mitä palveluita Total-Henkilöstöpalvelut tarjoaa?

Total-Henkilöstöpalveluiden ydinosaaminen keskittyy henkilöstövuokraukseen sekä rekrytointipalveluun. Toimimme kaikilla toimialoilla ja palvelemme kaiken kokoisia yrityksiä. Toimipisteemme löytyvät Kuopiosta, Jyväskylästä ja Tampereelta, mutta palvelemme koko Suomen laajuisesti.

Total yhteistyökumppanina

Tarjoamme erilaisia henkilöstöratkaisuja ja olemme erikoistuneet pidempiaikaisiin työsuhteisiin. Kaiken taustalla on halu tarjota eri alan yrityksille joustava palvelu, jonka avulla yritys voi saada työntekijän jopa muutaman tunnin päästä tilauksesta tai nopeamminkin.

Yrityksen menestymisen kannalta oikeat henkilöt ovat kasvun perusta. Kauttamme löydät työvoimaa niin lyhytkestoisiin tarpeisiin, kuin pidempiin työsuhteisiin.

Miten me toimimme?

Jokainen toimeksianto on meille arvokas ja sen vuoksi kartoitamme jokaisen asiakkaamme tarpeet yksilöllisesti. Kerro meille, mitä tarvitset ja me kartoitamme tilanteen.

Aloitamme tarkastamalla rekisterimme ja verkostomme, joissa on eri alojen osaajia.

Mikäli näin emme jo löydä sopivaa osaajaa, julkaisemme työpaikkailmoituksen parhaissa kanavissa ja kohdennamme markkinoinnin tapauskohtaisesti.

Haastattelemme työnhakijat ja esittelemme potentiaalisimmat hakijat asiakkaallemme. Asiakas tutustuu työntekijäehdokkaisiin ja tekee valinnat.

Henkilöstövuokraus

Henkilöstövuokraus käynnistyy asiakkaan tarpeiden kartoituksesta sekä haettavan tekijän henkilöprofiilin määrittelystä. Henkilöstövuokraus etenee pääpiirteittäin rekrytointiprosessimme mukaan, mutta on prosessiltaan nopeampi. Tehokkuus on taattu, koska työntekijärekisteristämme löytyy osaajia monelle eri alalle nopeallakin aikataululla.

Henkilöstövuokrauspalvelussa työsuhdesolmitaan työntekijän ja Total-Henkilöstöpalveluiden välille, vain perehdytyksen ja työnjohdon vastuu on asiakkaalla. Total vastaa kaikista työnantajavelvotteista, kuten palkanmaksusta, lomakorvauksista, eläkkeistä, vakuutuksista, työterveyshuollosta sekä sairauslomista. Annamme työntekijällemme kunnolliset työtehtävän vaatimat varusteet. Näin työnantajariski on ulkoistettu ja henkilöstökulut muuttuvat kuluiksi/ostolaskuiksi.

Rekrytointipalvelu

Rekrytointi on yritykselle suuri strateginen päätös ja myös merkittävä kustannuserä. Henkilöstö on yritykselle sen suurin voimavara sekä yksi tie menestykseen. Sen vuoksi henkilöstöjohdon tuleekin varmistaa, että rekrytointi hoidetaan ammattimaisesti alusta loppuun. Rekrytointipalvelupakettimme kattavat koko rekrytointiprosessin alusta loppuun, Totaalisen tehokkaasti. Usean vuoden kokemuksellamme osaamme erotella jyvät akanoista. Rekrytointiprosessi kulkee yhtä vaivattomasti, kuin henkilöstövuokrauskin. Ainoana erona on se, että prosessin lopputuloksena, työntekijä työllistyy suoraan asiakkaalle.

Rekrytointiprosessimme käynnistyy tarvekartoituksella, jonka tarkoituksena on räätälöidä koko prosessin vaiheet asiakaskohtaisesti. Pidämme erittäin tärkeänä haettavan osaajan profilointia, näin kaikki osapuolet voittavat. Tässä yhteydessä myös tarkennamme prosessin aikataulun.

Me emme copy-pasteta työpaikkailmoituksiamme, vaan jokainen työpaikkailmoitus laaditaan huolellisesti tarvekartoituksessa nousseet asiat huomioon ottaen. Houkutteleva, kuvallinen työpaikkailmoitus julkaistaan omissa kanavissamme sekä rekrytointipaketin laajuudesta riippuen rekrytointimedioissamme. Työpaikkailmoituksella pyritään tavoittamaan myös passiiviset työnhakijat.

Haemme uusia osaajia, mutta käymme läpi myös oman verkostomme tekijöitä.

Seulomme potentiaalisimmat hakijat haastattelemalla heidät puhelimitse ja kutsumalla heidät sen jälkeen henkilökohtaiseen haastatteluun. Tarkastamme myös suosittelijat. Mikäli työtehtävä vaatii työnäytteitä tai testejä, suoritetaan ne tässä vaiheessa prosessia.

Esittelemme toimeksiantajalle parhaat osaajat, jotka asiakas voi halutessaan vielä haastatella. Tässä vaiheessa teemme tarvittaessa soveltuvuusarvioinnit. Haastateltuaan, asiakas pääsee valitsemaan parhaan osaajan rekrytoijamme avustuksella. Suorarekrytoinnissa työntekijälle tehdään työsopimus asiakasyrityksen kanssa, toisin kuin vuokratyösuhteessa työntekijä laatii työsopimuksen Total-Henkilöstöpalveluiden kanssa.

Olemme valmiit heittämään osaamisemme likoon erilaisissa haasteissa.

Olemme tehneet myyräntyötä työmarkkinoilla ja kaivautuneet erilaisten yritysten ongelmakohtiin lukemattomilla aloilla. Aina ei voi onnistua, mutta melkein joka kerta voi. Siksi olemmekin etuliitteemme mukaisesti täyden palvelun henkilöstötalo.

Keskitymme totaalisen laadukkaaseen toimintaan ja pitkäaikaisiin asiakkuuksiin, joissa sekä asiakasyrityksemme, että työntekijämme voittaa. Kehitämme jatkuvasti toimintaamme, jotta pysymme hereillä alati muuttuvilla työ- ja työntekijämarkkinoilla.

Henkilöstövuokrauksen avulla työntekijätarve kohtaa todellisen työmäärän. Toisaalta, moni asiakkaamme on löytänyt henkilöstövuokrauksen kautta vakituisen työntekijän. Yrityksen menestymisen kannalta, oikeat henkilöt ovat kasvun perusta.

Henkilöstövuokraus on oiva tapa lisätä tarpeellista työvoimaa. Se tuo joustavuutta sekä samalla mahdollisuuden keskittyä omaan liiketoimintaan. Tyypillisesti henkilöstövuokrausta hyödynnetään lomien ja sairauslomien tuurauksissa, sesonkien sekä ruuhkahuippujen tasaamisessa sekä yllättävien poissaolojen paikkauksessa. Henkilöstövuokraus on myös yksi kanava vakituisten työntekijöiden rekrytointiin. Työntekijä voi työskennellä esimerkiksi kuuden kuukauden koeajan ajan Total-henkilöstöpalveluiden kirjoilla, jonka jälkeen asiakas voi rekrytoida työntekijän itselleen veloituksetta.

Henkilöstövuokraus on helppo tapa kasvattaa omaa liiketoimintaa pienemmillä riskeillä. Sen avulla paikkaat esimerkiksi ruuhkahuippuja tai sairauslomia ja voit näin keskittyä ydinliiketoimintaasi.

Kaipaatko apua henkilöstöresursointiin tai onko sinulla tarvetta lisätyövoimalle? Haluatko, että soitamme sinulle ja kerromme, kuinka voisit tehostaa liiketoimintaasi ulkopuolisen työvoiman avulla? Ota meihin yhteyttä tai jätä yhteydenottopyyntö lomakkeella. Puhelu tai tapaaminen ei sido sinua mihinkään emmekä veloita siitä.

Yleisimmin hinnoittelussa on käytössä kerroin, tuntiperusteinen tai projektiluontoinen hinnoittelu. Total-Henkilöstöpalvelut vastaa kaikista työnantajamaksuista sekä riskeistä, kuten palkanmaksusta ja sairauslomista. Jättämällä meille yhteydenottopyynnön, voimme yhdessä katsoa, mikä ratkaisu olisi juuri sinun tarpeisiisi hyödyllisin sekä kustannustehokkain ja samalla voimme kartoittaa henkilöstötarpeesi kustannukset.

Sopivan palvelun hyödyntäminen kannattaa aloittaa miettimällä projektin pituutta. Jos projekti on lyhytaikainen tai tarvitset nopeasti työntekijää esimerkiksi ruuhkahuipun purkamiseen, on vuokratyön hyödyntäminen parempi vaihtoehto. Vuokratyö tuo yritykselle kustannussäästöjä, koska Total-henkilöstöpalvelut laskuttavat vain tehdyistä työtunneista. Yrityksellä on mahdollisuus kuitenkin rekrytoida työntekijä itselleen. Mikäli työntekijätarve on lähtökohtaisesti pitkäaikainen, voi työntekijän rekrytointi olla järkevämpi vaihtoehto.

Työmarkkinat ovat kokeneet viime aikoina suurta muutosta. Henkilöstösuunnittelu on muuttunut entistä haastavammaksi ja oikeiden henkilöiden rekrytoimisesta sekä sitouttamisesta käydään kovaa kilpailua. Yrityksen kasvun ja sen kehittymisen kannalta avainasemassa ovat pätevät ja motivoituneet työntekijät.

Mieti, miten paljon aikaa säästyy, kun ulkoistat työntekijöiden rekrytoinnin ammattilaisillemme? Ja muistathan, että kaikki tekemämme työ on ilmaista, maksat vasta tehdyistä työtunneista tai maaliin menneestä rekrytointipalvelusta sovitun palkkion.

”Yhteistyö sujunut todella hyvin ja siivouksen aikataulutus onnistunut. Ei ole rakennustyömaalla tarvinnut odotella työn valmistumista, vaan olette hoitaneet tarvittavat työt sovittuun aikatauluun mennessä.”

”Isot kiitokset ripeästä toiminnasta”

Avoimet työpaikat

Täytä hakemasi työpaikan ”Hakulomake” tai lähetä ”Avoin hakemus”-hakulomakkeen avulla. Hakulomakkeessa voit halutessasi liittää mukaan liitetiedostona myös oman CV:n.

Ahvenanmaa, Etelä-Karjala, Etelä-Pohjanmaa, Etelä-Savo, Kainuu, Kanta-Häme, Keski-Pohjanmaa, Kymenlaakso, Lappi, Pohjanmaa, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa, Päijät-Häme, Satakunta, Uusimaa, Varsinais-Suomi Avoin hakemus, Muu Suomi

Olemme kiinnostuneet sinun osaamisestasi ja kokemuksestasi!

Haemme työntekijöitä monipuolisesti useisiin eri tehtäviin eri pituisiksi ajanjaksoiksi. Mikäli haluamaasi tehtävää ei löydy sivuiltamme tai olet muuten vain kiinnostunut aktivoimaan työnhakusi, täytä avoin hakulomakkeemme huolellisesti. Kerro meille taustastasi ja työkokemuksestasi, ja siitä, minkälaisiin tehtäviin haluaisit päästä. Otamme sinuun yhteyttä, mikäli sinun osaamiseesi ja kiinnostukseesi sopiva työpaikka löytyy.

Voit myös ottaa yhteyttä meihin:

Asiakkuuspäällikkö Jaana Myöhänen p. 040 515 5497 jaana@totalhenkilostopalvelut.fi

Asiakkuuspäällikkö Mika Tossavainen p. 040 158 7067 mika@totalhenkilostopalvelut.fi

Asiakkuuspäällikkö Marketta Tourunen p. 040 127 2265 marketta@totalhenkilostopalvelut.fi

Henkilöstökonsultti Nina Tuderus p. 040 137 1310, nina@totalhenkilostopalvelut.fi

Henkilöstöasiantuntija Emmi Koponen p. 040 674 2264, emmi@totalhenkilostopalvelut.fi

Myyntijohtaja Timo Suhonen p. 040 055 2675 timo@totalhenkilostopalvelut.fi

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. Toimimme paikallisesti Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Itä-Suomessa. 

Haku alkoi:  21.12.2023
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Etelä-Savo Kahvilatyöntekijä, Mikkeli 1 kpl

Oletko positiivinen ja iloinen asiakaspalvelija, jonka hymy ei hyydy kiireenkään keskellä? Löytyykö sinulta kokemusta kahvila-alalla toimimisesta, takataskustasi löytyy hygieniapassi ja rutkasti asennetta sekä joustavuutta? Etsimme juuri kaltaistasi reippaan asenteen omaavaa persoonaa kahvilatyöntekijäksi Mikkeliin. 

Tehtävänkuva kahvilatyöntekijänä on monipuolinen. Siihen kuuluu kassatyöskentelyä, erikoiskahvien valmistamista, astiahuoltoa sekä yleiset kahvilan siisteyttä koskevat työtehtävät. Työtä tehdään päivittäin asiakkaiden ympäröimänä ja ennen kaikkea heitä varten, joten aurinkoinen luonne sekä palvelualttius on tarvittavia ominaisuuksiasi. Työ on ajoittain nopeatempoista, joten hyvä paineensietokyky on myös tarpeen. Toivomme hakijoilta jo hieman aiempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä ja erikoiskahvien valmistamisesta sekä hygieniapassia. 

Työt alkavat sopimuksen mukaan heti ja töitä on alkuun tarjolla keikkaluontoisesti. Työvuoroja on aukioloaikojen mukaisesti, joten hakijoilta odotamme valmiuden työskennellä niin arkisin kuin viikonloppuisin. 

Mitä odotamme hakijoilta?

  • Aiempaa kokemusta kahvilatyöskentelystä sekä hygieniapassia
  • Oma-aloitteista sekä reipasta asennetta työntekoon
  • Oppimisen halua

Mitä tarjoamme sinulle?

  • Totalin henkilöstön avun ja tuen työsuhteesi kaikissa sen vaiheissa
  • Mahdollisuuden kehittää osaamistasi alalla
  • Työn, joka on soviteltavissa moneen eri elämäntilanteeseen

Kuinka homma etenee?

Jos tunnistit itsesi kuvauksesta kerro osaamisestasi lisää jättämällä hakemuksesi ja cv:si. Olemme sinuun yhteydessä haastatteluiden merkeissä. 

Mikäli mieleesi heräsi kysymyksiä, niin voit soitella niistä Ninalle arkisin klo 8-16, 040 137 1310.

Työaika:  Osa-aikainen
Haku alkoi:  11.03.2026
Haku päättyy:  24.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Keski-Suomi A la carte kokki kesäksi, Laukaa 1 kpl

Etsimme asiakkaallemme kesäksi a la carte kokkia loihtimaan aitoja makuja Laukaassa toimivaan lämminhenkiseen perheyritykseen.

Asiakkaallamme palvelee kaikkia asiakkaita kesän aikana sekä on auki tilauksesta. Täällä järjestetään muun muassa häitä, polttareita sekä muita juhlia. Yritys tarjoaa myös tunnelmallista majoitusta ja tarjoaa yöpyjille herkullisen aamiaisen. Työtehtäviisi voivat kuulua niin aamupalan, lounaan, välipalojen, illallisen kuin iltapalankin valmistaminen ja erilaiset tilaisuus tarjoilut. A la catering-tarjoiluihin. Tässä yrityksessä arvostetaan laadukkaita raaka-aineita ja makuelämyksiä. Työt alkavat sopimuksen mukaan toukokuussa, mutta paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Työpaikka sijaitsee kauniissa maalaismiljöössä ja sinne parhaiten pääset omalla autolla. Otathan tämän huomioon tehtävää hakiessasi. Tehtävä edellyttää suomen kielen taitoa (the job requires excellent Finnish language skills).

Kokille töitä tarjolla on noin 60-90h/3vk. Sinulta odotetaan ennen kaikkea avointa mieltä sekä halua oppia ja kuoriutua ravintola-alan ammattilaiseksi. Innokas asenne ja kiinnostuneisuus kuvaavat luonnettasi. Olet valmis kehittymään parhaassa opissa työtä tehden. Eduksi katsotaan kokin koulutus. Odotamme aiempaa työkokemus vastaavista tehtävistä.

Tarjoamme Sinulle:

  • Tunnelmallisen ja tasokkaan työskentely-ympäristön
  • Mukavan ja ammattitaitoisen työyhteisön
  • Elämyksellisen ja uniikin kesätyöpaikan

Odotamme Sinulta:

  • Hygieniapassia
  • Kokemusta a la carte kokin tehtävistä
  • Sujuvaa suomen kielen taitoa

Toivomme Sinulta:

  • Hyvää paineensietokykyä
  • Rempseää työskentelyotetta
  • Sitoutumista työhön kesän ajaksi

Tehtävään sovelletaan matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskevaa työehtosopimusta kokemus huomioiden. Saat Total Henkilöstöpalveluiden tuen työsuhteesi ajalle sekä kuntosaliedun käyttöösi.

Tunnistatko itsesi ahkeraksi ja aktiiviseksi työntekijäksi? Mikäli kiinnostuit, niin ethän aikaile, vaan laita hakemuksesi tulemaan nettisivuiltamme! Lisätietoa voit tarvittaessa kysyä Emmiltä arkisin klo 8-16 p. 040 674 2264 tai emmi@totalhenkilostopalvelut.fi.

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille.  

Työsuhde:  Määräaikainen
Työaika:  Osa-aikainen
Haku alkoi:  10.03.2026
Haku päättyy:  25.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Keski-Suomi Avoin hakemus, Keski-Suomi

Olemme kiinnostuneet sinun osaamisestasi ja kokemuksestasi!

Haemme työntekijöitä monipuolisesti useisiin eri tehtäviin eri pituisiksi ajanjaksoiksi. Mikäli haluamaasi tehtävää ei löydy sivuiltamme tai olet muuten vain kiinnostunut aktivoimaan työnhakusi, täytä avoin hakulomakkeemme huolellisesti. Kerro meille taustastasi ja työkokemuksestasi, ja siitä, minkälaisiin tehtäviin haluaisit päästä. Otamme sinuun yhteyttä, mikäli sinun osaamiseesi ja kiinnostukseesi sopiva työpaikka löytyy.

Voit myös ottaa yhteyttä meihin:

Henkilöstöasiantuntija Emmi Koponen p. 040 674 2264, emmi@totalhenkilostopalvelut.fi

Henkilöstökonsultti Nina Tuderus p. 040 137 1310, nina@totalhenkilostopalvelut.fi

Asiakkuuspäällikkö Marketta Tourunen p. 040 127 2265 marketta@totalhenkilostopalvelut.fi

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. 

Haku alkoi:  21.12.2023
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Keski-Suomi Avoin kesätyöhakemus ravintola-alalle, Keski-Suomi 5 kpl

Yhdistämme työpaikat ja tekijät tehden mahtavia kesämuistoja!

Tarjoamme kesätöitä niin kokeneille konkareille kuin tulevaisuuden lupauksille, ehkä jopa ensimmäisen kesätyön muodossa. Aina pitkää kokemusta ei tarvita, vaan asenne ja motivaatio ratkaisevat. Kerro meille kesätyöhaaveistasi ja tehtävistä, mitä haluaisit päästä tekemään! Kerro myös osaamisestasi, taustastasi ja mielenkiinnonkohteistasi sekä siitä, mistä lähtien lähtien olet käytettävissä ja kuinka kauan voit työskennellä. Muista mainita myös lupakortit, mitä olet suorittanut.

Haemme esimerkiksi:

  • Lounas ja a la carte kokkeja
  • Kassa-, lounas- ja a la carte tarjoilijoita
  • Cateringtyöntekijöitä
  • Baarityöntekijöitä
  • Keittiöapulaisia
  • Blokkareita
  • Astiahuoltajia

Haluamme auttaa sinua löytämään elämäntilanteeseesi sopivan työn. Etsit sitten koko- tai osa-aikaista työtä, meiltä löytyy joustava ratkaisu juuri sinulle. Olemme reilu, luotettava ja vastuullinen työnantaja, tyytyväinen työntekijä kun takaa tyytyväiset asiakkaat. 

Etsimme monipuolisesti eri tehtäviin nykyisiä ja tulevia ammattilaisia. Jätä avoin kesätyöhakemus, niin olemme sinuun yhteydessä, kun sinulle sopiva työ löytyy!

Työsuhde:  Määräaikainen
Työaika:  Osa-aikainen
Haku alkoi:  10.03.2026
Haku päättyy:  30.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Keski-Suomi Kokki satamalaivoille, Jyväskylä 3 kpl

Oletko juuri sinä etsimämme taitava kokki?

Haemme asiakkaallemme osaavia kokkeja kesäksi 2026 Jyväskylän satamaan ravintola-laivoille.

Osa laivoista risteilee ja osa pysyy satamassa. Laivoilla on tarjolla niin buffet-tyylistä ruokailua kuin annosruokailua. Työssä vastaat esimerkiksi herkullisten a la carte-annosten valmistamisesta ja kokonaisvaltaisesta keittiötyöskentelystä vauhdikkaassa ympäristössä. Työssä pääset valmistamaan monipuolisesti esimerkiksi erilaisia liha- ja kala-annoksia niin yksityisasiakkaille kuin tilaisuuksiin. Maukkaat kastikkeet annoksiin tehdään itse ja pääset valmistamaan ruokia tuoreesta kalasta, kuten kuhasta. Myös burgerin nälkäisille asiakkaille valmistat herkulliset deluxe-annokset. Työvuorossa ylläpidät tuotteiden laatua ja hyvää meininkiä keittiössä. Töitä paiskitaan yhdessä ja autetaan työkaveria, niin kaikilla on mukavempaa.

Työt alkavat sopivien henkilöiden löydyttyä Vapun tienoilta ja töitä riittää syyskuun paikkeille, ehkä jopa syyslomaviikolle saakka. Tarjolla on kiinnostava ja hauska työ mukavien työkavereiden kanssa kauniissa työympäristössä. Työ on lähes kokoaikaista kesän ajan. Työvuorot voivat sijoittua mille tahansa viikonpäiville vapaapäivät huomioiden. Työ on kausiluonteinen sesonkityö, joten joustavuus työvuorojen suhteen on tarpeen. Välillä vuorot voivat olla pidempiä ja toisinaan lyhyempiä, riippuen muun muassa asiakasmääristä sekä säästä. Olethan valmis tekemään välillä pidempää päivää tarpeen vaatiessa? Töitä saa tehdä reilusti, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että palkkapäivänä hymyilyttää.

Mikäli olet tottunut valmistamaan ruokia alusta lähtien hyvistä raaka-aineista, on se iso plussa! Hakijalta edellytämme täysi-ikäisyyttä, hygieniapassia, sujuvaa suomen kielen taitoa ja kokemusta kokin tehtävistä. Tehtävä edellyttää hyvää paineensietokykyä ja aktiivista työotetta. Työssä on suoriuduttava itsenäisesti, vaikka apukäsiä onkin tarjolla. Arvostamme ahkeruutta ja halua tehdä töitä hyvällä sykkeellä. Eduksi katsotaan alan koulutus, mutta kokemuksella kartutettua tietotaitoa katsomme tämän edelle!

Nappaa tästä itsellesi kesätyö, jossa pääset loihtimaan asiakkaille ihania makuelämyksiä!

 Tarjoamme Sinulle:

  • Total Henkilöstöpalveluiden tuen koko työsuhteesi ajalle 
  • Kuntosaliedun
  • Unohtumattoman kesätyömahdollisuuden

Odotamme Sinulta:

  • Aikaisempaa kokemusta kokin työstä
  • Kykyä toimia ajoittain kiireisessä ympäristössä 
  • Hygieniapassia
  • Sujuvaa suomen kielen taitoa (fluent Finnish language skills)

Toivomme Sinulta:

  • Halua sitoutua työhön kesäksi
  • Hyvää asennetta ja ripeää otetta työhön 
  • Uuden oppimiskykyä ja hyvää asennetta työskentelyyn

Tehtävään sovelletaan matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan työehtosopimusta kokemuksesi huomioiden. Palkasta mahdollista neuvotella. Haastattelut aloitetaan jo hakuaikana. 

Jos uskot olevasi etsimämme henkilö, niin laita meille hakemus sivuiltamme! Voit myös soittaa tai laittaa minulle sähköpostia. Tavoitat minut arkisin klo 8-16 p. 040 674 2264, emmi@totalhenkilostopalvelut.fi

  Jätä työnhaku meidän huoleksemme!

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille.

Työsuhde:  Määräaikainen
Työaika:  Osa-aikainen
Haku alkoi:  03.03.2026
Haku päättyy:  06.04.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Keski-Suomi Leipuri-kondiittori (keikkatyö), Jyväskylä 1 kpl

Etsimme taitavaa leipuri-kondiittoria keikkatyöhön Jyväskylään!

Onko sinulla reipas asenne, ripeät otteet ja hymy herkässä kiireessäkin? Haluatko tienata extraa? Voit olla etsimämme henkilö!

Työtehtävänä ovat erilaiset leipomon tehtävät. Valmistat niin makeita kuin suolaisia tuotteita, aina laadukkaista raaka-aineista. Teet esivalmisteluita ja hiot viimeisiäkin yksityiskohtia tuotteisiin sekä pakkaat herkkuja lähtemään asiakkaille. Huolehdit myös osaltasi siististä työympäristöstä. 

Työvuorot sijoittuvat ma-pe välille, pääsääntöisesti aamuvuoroihin klo 6-14 välille. Työ on keikkaluontoista ja sopii erinomaisesti esimerkiksi opiskelijalle, osa-aikatyöntekijälle tai muuten lisäansioita etsivälle. Kutsut työvuoroihin voivat tulla nopeallakin varoitusajalla. Välillä keikkoja pystyy sopimaan myös etukäteen. Keikkatyö on myös halutessasi loistava oikopolku vakituisempiin tunteihin ja saat jalan oven väliin asiakkaallemme! Näin voit saada myös varaslähdön kesätöitä ajatellen. Työt alkavat sopimuksen mukaan.

Tule mukaan tärkeäksi puuttuvaksi palaseksi tekemään huippuduunia!

Odotamme sinulta:

  • Aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä
  • Leipuri-kondiittorin tutkintoa
  • Täysi-ikäisyyttä
  • Sujuvaa suomen kielen taitoa (fluent Finnish language skills)

Tarjoamme sinulle:

  • Joustavat työvuorot elämäntilanteeseesi
  • Palkan vähintään leipomoiden työntekijöitä koskevan TES ja kokemuksesi mukaan
  • Total Henkilöstöpalveluiden yhteyshenkilön tuen
  • Mahdollisuuden päästä oppimaan myös uutta

Toivomme sinulta:

  • Hygieniapassia
  • Joustavuutta työvuorojen vastaanottamisessa
  • Aktiivista työotetta ja positiivista asennetta
  • Kykyä työskennellä huolellisesti kiireessä

Kiinnostuitko? Kerro meille osaamisestasi!

Laita hakemus tulemaan nettisivustomme kautta. Lisätietoja antaa tarvittaessa arkisin klo 8-16 Marketta p. 040 127 2265, marketta@totalhenkilostopalvelut.fi

Halutessasi tarjoamme työmahdollisuuksia myös muilla asiakkaillamme osaamisesi puitteissa, joten täytäthän hakemuslomakkeen huolellisesti! Mikäli sinulla on ajokortti ja auto käytössäsi, pystymme tarjoamaan vuoroja myös laajemmin Keski-Suomen alueelta.

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. 

Työaika:  Osa-aikainen
Haku alkoi:  18.03.2026
Haku päättyy:  06.04.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Keski-Suomi Rakennus- ja loppusiivooja, Keski-Suomi 2 kpl

Hei sinä tarkkaa työnjälkeä arvostava!

Etsimme tunnollisia rakennus- ja loppusiivoojia Keski-Suomen alueelle. Kohteita ovat esimerkiksi monipuoliset uudisrakennus- ja linjasaneerauskohtet. Työt alkavat urakoiden mukaisesti ja edellisen loppuessa siirrytään uuteen kohteeseen. Työtä tehdään pääasiassa maanantaista perjantaihin klo 7-15.30, jolloin saat vapaat viikonloput. Loppusiivoojana työhösi kuuluu mm. yläpölyjen pyyhintää, ikkunoiden pesua ja imurointia. Työssäsi puhdistat monipuolisesti eri pinnat siistiksi niin, että jälkeesi ei jää enää mitään likaa, roskia, pölyä tai muita pinttyneitä tahroja.

Tehtävä edellyttää tekijältään huolellista, mutta rivakkaa otetta työhön. Hakemamme persoona on myös luotettava ja vastuuntuntoinen henkilö, joka ei säikähdä työtä, joka haastaa sinut toisinaan myös fyysisesti. Kohteissa voi olla vaihtelevia tasoeroja, joten tehtävä voi vaatia sinulta rohkeutta työskennellä korkeissakin paikoissa joskus jopa henkilönostimen avulla. Työturvallisuuden takaamiseksi edellytämme sinulta myös kykyä kommunikoida sujuvasti suomen kielellä. Hakijoilta katsomme eduksi aiemman kokemuksen P1 siivouksesta, yläpölyjen pyyhinnästä sekä henkilönostimen käytöstä. Kaikista tärkeintä on kuitenkin hyvä asenne ja työskentelymotivaatio, perehdytämme tehtäviin. Voimassa oleva työturvallisuuskortti on edellytys, tarvittaessa voimme avustaa sen hankkimisessa.

Odotamme Sinulta:

  • Säntillisyyttä
  • Voimassa olevaa työturvallisuuskorttia
  • Kokemusta siivoustehtävistä

Toivomme Sinulta

  • Intoa työtä kohtaan
  • Ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta
  • Itseohjautuvuutta

Tarjoamme Sinulle

  • Total Henkilöstöpalveluiden tuen ja työvarusteet työsuhteesi ajalle
  • Mielenkiintoisia työkohteita
  • Jalan oven väliin asiakkaillemme

Palkkauksessa sovelletaan kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta. Jos kiinnostuit, täytäthän hakemuksen, niin olemme sinuun yhteydessä. Lisätietoja työpaikasta antaa tarvittaessa Marketta arkisin klo 8-16 p. 040 127 2265, marketta@totalhenkilostopalvelut.fi

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. 

Työsuhde:  Määräaikainen
Työaika:  Osa-aikainen
Haku alkoi:  20.03.2026
Haku päättyy:  06.04.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Keski-Suomi Tarjoilija kesäksi, Laukaa 2 kpl

Etsimme asiakkaallemme kesäksi intohimoista ja ammattitaitoista tarjoilijaa aitoja makuja Laukaassa tarjoilevaan lämminhenkiseen perheyritykseen.

Asiakkaamme uniikki ravintola on auki tilauksesta erilaisille tilaisuuksille ja palvelee asiakkaita kesän aikana myös kaikille vieraille. Täällä järjestetään muun muassa häitä, polttareita sekä muita juhlia. Yritys tarjoaa myös tunnelmallista majoitusta ja tarjoaa yöpyjille herkullisen aamiaisen. Tässä yrityksessä arvostetaan elämysten tarjoamista asiakkaille. Työpaikka sijaitsee kauniissa maalaismiljöössä ja sinne parhaiten pääset omalla autolla. Otathan tämän huomioon tehtävää hakiessasi.

Työtehtäviisi voivat kuulua niin aamupalan, lounaan, välipalojen, monenlaisten illallisten kuin iltapalojenkin erilaiset tarjoilut sekä asiakkaiden vastaanottotyö. Työt alkavat sopimuksen mukaan toukokuussa, mutta paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Töitä riittää elo-syyskuulle ja hyvälle työntekijälle voi tulla tilaisuus myös jatkaa töitä kesän jälkeen. Töitä on tarjolla sopimuksen mukaan noin 60-90h/3vk, tämä on neuvoteltavissa. Tehtävä edellyttää erinomaista suomen kielen taitoa (the job requires excellent Finnish language skills) ja eduksi katsomme englannin kielen taidon.

Tarjoilijalta odotetaan ennen kaikkea hyvää työskentelyasennetta ja kykyä työskennellä itsenäisesti sekä osana tiivistä tiimiä. Ymmärrät ravintola-alan ajoittaisen hektisyyden ja hallitset tilanteen kuin tilateen ammattitaitoisesti. Luonnettasi kuvaa avoin mieli, iloisuus, innokas asenne ja kiinnostuneisuus alaa kohtaan. Eduksi katsotaan alan koulutus ja aiempi työkokemus vastaavista tehtävistä. Mitä enemmän sinulla on kokemusta ja taitoja, sitä laajemman työnkuvan voimme tarjota. Sinulta odotetaan ennen kaikkea oikeanlaista reipasta asennetta ja paloa asiakastyötä kohtaan. Töitä tehdään pilke silmäkulmassa. Tässä työpaikassa voit kuoriutua ravintola-alan ammattilaiseksi! Olethan siis myös valmis oppimaan ja kehittymään työtä tehden. Työ on vaihtelevaa ja tarjoaa sopivasti haastetta sitä kaipaavalle. 

Olisiko tässä seuraava kesätyösi?

Tarjoamme Sinulle:

- Tunnelmallisen ja tasokkaan työskentely-ympäristön

- Mukavan ja ammattitaitoisen työyhteisön

- Elämyksellisen ja uniikin kesätyöpaikan

Toivomme Sinulta:

- Tarjoilijan koulutusta tai kokemuksella karrutettua osaamista

- Rempseää työskentelyotetta

- Itsenäistä työotetta

Odotamme Sinulta:

- Hyvää paineensietokykyä

- Anniskelu- ja hygieniapassia

- Sitoutumista työhön kesän ajaksi

Tehtävään sovelletaan matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskevaa työehtosopimusta kokemus huomioiden. Saat Total Henkilöstöpalveluiden tuen työsuhteesi ajalle sekä kuntosaliedun käyttöösi.

Tunnistatko itsesi ahkeraksi ja aktiiviseksi työntekijäksi? Mikäli kiinnostuit, niin ethän aikaile, vaan laita hakemuksesi tulemaan! Lisätietoa voit tarvittaessa kysyä Emmiltä arkisin klo 8-16 p. 040 674 2264 tai emmi@totalhenkilostopalvelut.fi.

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille.

Työsuhde:  Määräaikainen
Työaika:  Osa-aikainen
Haku alkoi:  10.03.2026
Haku päättyy:  25.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Keski-Suomi Viheralueiden hoitaja (kesätyö), Muurame 1 kpl

Etsimme nyt asiakkaallemme hyvällä asenteella varustettua kesätyöntekijää huolehtimaan liikennevihreistä Keski-Suomen alueella.

Työ kohdistuu pääasiassa Muuramen kunnan alueelle. Työtehtävänäsi ovat muun muassa tienvarsiniitot ja trimmaukset. Huolehdit, että tienvarsien rinteet ja liikennepylväiden juuret pysyvät siistissä kunnossa. Työkaluina toimivat päältä ajettavat ruohonleikkurit, siimaleikkurit ja raivaussahat. Työ on kesätyö alkaen kelien salliessa huhti-toukokuu vaihteesta ja päättyen noin elokuun lopussa. Keskimäärin viikkotunnit 20 - 40h/vk. Työt aloitetaan varhaisella aamulla ja työt painottuvat arkipäiviin.

Työpäivän aikana liikutaan autolla peräkärryn kanssa. Työturvallisuuskortti sekä tieturvakortti edellytetään. Työ on kovaa fyysistä ulkotyötä, satoi tai paistoi, joten hyvä fyysinen kunto ja työmotivaatio on oltava kohdillaan. Tehtävä edellyttää B-luokan ajokorttia. Eduksi katsotaan oma auto ja kokemusta peräkärryn kanssa ajamisesta sekä mainituista työtehtävistä. 

Etsinnässä on siis hyvä tyyppi oikeanlaisella työotteella, joka on valmis työskentelemään ahkerasti läpi kesän. Talvelle voi olla myös tiedossa aurausta, mikäli kesä menee hyvin.

Odotamme sinulta:

  • Täysi-ikäisyyttä ja B-ajokorttia
  • Valmiutta fyysiseen työhön
  • Erinomaista suomen kielen taitoa

Toivomme Sinulta:

  • Tunnollisuutta
  • Tieturva- ja työturvallisuuskortteja
  • Luotettavuutta

Tarjoamme sinulle:

  • Monipuolisen kesätyön
  • Mahdollisuuden oppia ja tienata
  • Hyvät varusteet

Työsuhteessa sovelletaan kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta. Saat Totalin henkilöstön jatkuvan tuen koko työsuhteesi ajalle. Jos kiinnostuit, täytäthän hakemuksen sivuillamme, niin olemme sinuun yhteydessä. Lisätietoja työpaikasta antaa tarvittaessa arkisin klo 8-16 Emmi p. 040 674 2264 tai emmi@totalhenkilostopalvelut.fi

Please note that fluent Finnish is required in this position.

* Jätä työnhaku meidän huoleksemme*

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille

Työsuhde:  Määräaikainen
Työaika:  Osa-aikainen
Haku alkoi:  20.03.2026
Haku päättyy:  06.04.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pirkanmaa Avoin hakemus, Pirkanmaa

Olemme kiinnostuneet sinun osaamisestasi ja kokemuksestasi!

Haemme työntekijöitä monipuolisesti useisiin eri tehtäviin eri pituisiksi ajanjaksoiksi. Mikäli haluamaasi tehtävää ei löydy sivuiltamme tai olet muuten vain kiinnostunut aktivoimaan työnhakusi, täytä avoin hakulomakkeemme huolellisesti. Kerro meille taustastasi ja työkokemuksestasi, ja siitä, minkälaisiin tehtäviin haluaisit päästä. Otamme sinuun yhteyttä, mikäli sinun osaamiseesi ja kiinnostukseesi sopiva työpaikka löytyy.

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille.  

Haku alkoi:  21.12.2023
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Karjala Avoin hakemus, Pohjois-Karjala

Haku alkoi:  28.05.2025
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Karjala Keittiön vuoropäällikkö - Huuva Oy, Joensuu 1 kpl

Haemme asiakkaallemme Joensuuhun reipasta ja ahkeraa KEITTIÖPUOLEN VUOROPÄÄLLIKKÖÄ kokoaikaiseen vakituiseen työsuhteeseen. Työnkuva on monipuolinen ja tehtävässä pääset loihtimaan maukasta ruokaa laajasta makujen maailmasta. Ravintolassa työskennellään erinomaisen ja monipuolisen ruokatarjonnan parissa. Tehtävässä vastaat päivittäisestä toiminnasta ja keittiön työkulttuurista. Toimit keittiöpäällikön oikeana kätenä, autat työvuorosuunnittelussa, tilauksissa ja uusien työntekijöiden kouluttamisessa. Unohtamatta tietenkin ruoan valmistusta ja pakkausta asiakasnoutoja varten. Työssä pärjäät suomen sekä englannin kielellä. Työt alkavat sopimuksen mukaan heti oikean henkilön löydyttyä.

Alan koulutus on eduksi. Odotamme sinulta paineensietokykyä ja organisointitaitoja. Jos haluat valmistaa asiakkaille elämyksellisiä ruoka-annoksia sekä johtaa esimerkillä tiimiäsi, tässä voisi olla sinun seuraava askeleesi työelämässä!

Tarjoamme Sinulle:

  • Mahdollisuuden jatkuvaan kehittymiseen ja oppimiseen
  • Uniikin työympäristön
  • Tiimin täyden tuen

 Odotamme Sinulta:

  • Monipuolista osaamista
  • Kokemusta vastaavista tehtävistä
  • Hygieniapassia

Toivomme Sinulta:

  • Tiimityötaitoja
  • Hyviä vuorovaikutustaitoja
  • Joustavuutta

Tehtävään sovelletaan Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan työehtosopimusta kokemuksesi ja osaamisesi huomioiden.

Rekrytoinnista vastaa Total-Henkilöstöpalvelut. Valitut henkilöt työllistyvät suoraan työsuhteeseen Huuvalle. Jos haluat tulla osaksi Huuvan tarinaa, aloita lähettämällä hakemuksesi linkin kautta ja kerro miksi juuri sinä voisit sopia Huuvan joukkoon. Käsittelemme hakemuksia jo ennen hakuajan päättymistä ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydettyä. Lisätietoa voit tarvittaessa kysyä Jaanalta arkisin klo 8-16  p. 040 515 5497, jaana@totalhenkilostopalvelut.fi

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille.

Työsuhde:  Vakituinen
Työaika:  Kokoaikainen
Haku alkoi:  06.03.2026
Haku päättyy:  22.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Pohjanmaa Viherhoitaja, Oulu 1 kpl

Oletko hyvällä palveluasenteella varustettu, käsistä kätevä viherhoitaja? Siinä tapauksessa hae tätä tehtävää!

Haemme asiakkaallemme Ouluun monitoimista henkilöä kesän ajaksi pihanhoito- ja vihertöihin. Toimenkuvaasi kuuluvat monipuolisesti esimerkiksi puiden ja pensaiden leikkuut, nurmikon leikkaus, kitkentä, istutustyöt, terassin öljyäminen ja rännien putsaukset. Samanlaista työpäivää ei ole, vaan työtehtävät toteutuvat asiakastarpeiden - ja toiveiden mukaan. Asiakkaina ovat niin yritykset, taloyhtiöt kuin yksityisasiakkaatkin. Työaika sijoittuu arkipäiviin noin klo 7:30-16:00 välille ja halutessaan saa tehdä pidempääkin päivää. Töiden aloitus huhti-toukokuussa. Töitä riittää vähintään elo-syyskuulle saakka. 

Tehtävä edellyttää jo hiukan kokemusta vastaavista tehtävistä. Soveltuvat koulutukset katsotaan eduksi. Odotamme b-ajokorttia, ajot yrityksen autolla. Eduksi katsotaan oman auton käyttömahdollisuus tarvittaessa. Työt tulee tehdä hyvin, se on oletusarvomme.

Asiakkaamme on toiminut alalla jo pitkään ja toiminta kasvaa jatkuvasti. He panostavat työssä viihtyvyyteen. Haluaisitko työskennellä tällaisessa firmassa? Nyt kun siihen on mahdollisuus, jätä hakemuksesi jo tänään! Haastattelut aloitetaan hakuaikana ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Tarjoamme sinulle:

  • Perehdytyksen tehtävään ja mahdollisuuden kehittää osaamistasi
  • Hyvät työvälineet
  • Mukavan ja kannustavan työporukan

Odotamme Sinulta:

  • Yrittäjämäistä ja tekevää asennetta
  • Sujuvaa suomen kielen taitoa
  • Yhdessä tekemisestä nauttimista

Toivomme Sinulta:

  • Asiakaspalvelualttiutta
  • Työturvallisuuskorttia
  • Positiivista asennetta

Työsuhteeseen sovelletaan kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta. Mikäli mielenkiintosi heräsi ja haluat olla yksi tärkeä palanen tekevässä tiimissä, niin täytä hakemuksesi oheisesta linkistä! Lisätietoja voi kysellä tarvittaessa arkisin klo 8-16 sähköpostitse Marketalta marketta@totalhenkilostopalvelut.fi tai puhelimitse p. 040 127 2265

Jätä työnhaku meidän huoleksemme!

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille.

#Vihertyöntekijä #Viherhoitaja #Viherhuoltaja #Viherrakentaja #Viherrakennustyöntekijä #Huoltotyöntekijä #Kiinteistönhoitaja #Kiinteistötyöntekijä #Kiinteistönhuoltaja #Pihatyöntekijä #Pihanhoitaja #Pihanhuoltaja #Puutarhuri #Puistotyöntekijä #Istuttaja

Työsuhde:  Määräaikainen
Työaika:  Kokoaikainen
Haku alkoi:  20.03.2026
Haku päättyy:  06.04.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Savo Asuntosiivooja, Iisalmi 1 kpl

Miltä kuulostaisi siisti työ monipuolisessa työympäristössä? Etsimme nyt Iisalmeen asuntosiivoojaa, joten olisitko juuri sinä etsimämme energinen tyyppi, joka saa varmalla työotteellaan paikat loistamaan?

Työtehtäväsi on huolehtia ennalta määriteltyjen kohteiden ylläpito- ja perussiivouksesta. Kohteet ovat pääsääntöisesti asuinkiinteistöjä, tarvittaessa myös liiketilasiivousta. Etsimämme henkilö on luotettava ja itsenäinen tekijä, joka kokee puhtaanapidon tehtävät omakseen. Alan koulutus tai aiempi työkokemus puhtausalan työtehtävistä on aina eduksi. Tehtävääsi saat kuitenkin huolellisen perehdytyksen kokeneen alan osaajan toimesta. Työkielenä toimii suomi, joten edellytämme hakijoilta hyvää suomen kirjallista- sekä suullista taitoa. Hakijoilta katsomme eduksi oman auton käyttömahdollisuuden, sillä kohteita on ympäri Iisalmen aluetta.

Työ on alkuun luonteeltan keikkatyötä. Työvuorot sijoittuvat pääsääntöisesti arkeen päiväsaikaan, mutta odotamme hakijoilta valmiutta myös iltavuoroihin. Työt alkavat sopimuksen mukaan heti.

Mitä odotamme hakijoilta?

  • Aiempaa kokemusta alalta ja/tai alan koulutuksen
  • Oman auton käyttömahdollisuutta
  • Itsenäistä sekä huolellista työotetta
  • Reipasta ja innokasta asennetta työntekoon

Mitä tarjoamme sinulle?

  • Totalin henkilöstön tuen ja avun kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa
  • Työn joka on soviteltavissa sinun elämäntilanteellesi sopivaksi
  • Toiminnallisen työn, jossa pääset kehittämään osaamistasi alalla

Kuinka homma etenee:

Jos tunnistit itsesi kuvauksesta kerro osaamisestasi lisää jättämällä hakemuksesi ja cv:si. Olemme sinuun yhteydessä haastatteluiden merkeissä. 

Jos mieleesi heräsi kysymyksiä, niin ole rohkeasti yhteydessä Jaanaan arkisin klo 8-16, puh. 040 515 5497.

Halutessasi tarjoamme työmahdollisuuksia myös muilla asiakkaillamme osaamisesi puitteissa, joten täytäthän hakemuslomakkeen huolellisesti!

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. 

Työaika:  Osa-aikainen
Haku alkoi:  17.03.2026
Haku päättyy:  31.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Savo Avoin hakemus, Iisalmi

Olemme kiinnostuneet sinun osaamisestasi ja kokemuksestasi!

Haemme työntekijöitä monipuolisesti useisiin eri tehtäviin eri pituisiksi ajanjaksoiksi. Mikäli haluamaasi tehtävää ei löydy sivuiltamme tai olet muuten vain kiinnostunut aktivoimaan työnhakusi, täytä avoin hakulomakkeemme huolellisesti. Kerro meille taustastasi ja työkokemuksestasi, ja siitä, minkälaisiin tehtäviin haluaisit päästä. Otamme sinuun yhteyttä, mikäli sinun osaamiseesi ja kiinnostukseesi sopiva työpaikka löytyy.

Haku alkoi:  28.05.2025
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Savo Avoin hakemus, Pohjois-Savo

Olemme kiinnostuneet sinun osaamisestasi ja kokemuksestasi!

Haemme työntekijöitä monipuolisesti useisiin eri tehtäviin eri pituisiksi ajanjaksoiksi. Mikäli haluamaasi tehtävää ei löydy sivuiltamme tai olet muuten vain kiinnostunut aktivoimaan työnhakusi, täytä avoin hakulomakkeemme huolellisesti. Kerro meille taustastasi ja työkokemuksestasi, ja siitä, minkälaisiin tehtäviin haluaisit päästä. Otamme sinuun yhteyttä, mikäli sinun osaamiseesi ja kiinnostukseesi sopiva työpaikka löytyy.

Haku alkoi:  21.12.2023
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Savo Avoin kesätyöhaku Pohjois-Savo

Yhdistämme työpaikat ja tekijät tehden mahtavia kesämuistoja!

Tarjoamme kesätöitä niin kokeneille konkareille kuin tulevaisuuden lupauksille, ehkä jopa ensimmäisen kesätyön muodossa. Aina pitkää kokemusta ei tarvita, vaan asenne ja motivaatio ratkaisevat. Kerro meille kesätyöhaaveistasi ja tehtävistä, mitä haluaisit päästä tekemään! Kerro myös osaamisestasi, taustastasi ja mielenkiinnon kohteistasi sekä siitä, mistä lähtien lähtien olet käytettävissä ja kuinka kauan voit työskennellä. Haluamme auttaa sinua löytämään elämäntilanteeseesi sopivan työn. Etsit sitten koko- tai osa-aikaista työtä, meiltä löytyy joustava ratkaisu juuri sinulle. Olemme reilu, luotettava ja vastuullinen työnantaja, tyytyväinen työntekijä kun takaa tyytyväiset asiakkaat. 

Etsimme monipuolisesti eri alojen nykyisiä ja tulevia ammattilaisia. Mikäli avoimissa työpaikoissamme ei tällä hetkellä ole sinulle sopivaa työtä, jätä avoin kesätyöhakemus, niin olemme sinuun yhteydessä, kun sinulle sopiva työ löytyy!

Haku alkoi:  14.01.2026
Haku päättyy:  31.07.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Savo Elintarviketyöntekijä, Kuopio (kesätyö) 2 kpl

Etsimme nyt Kuopioon tuotantotyöntekijöitä elintarviketeollisuuteen. 

Tehtävässäsi työskentelet monipuolisesti elintarvikeprosessituotannon eri työtehtävissä. Työ pisteesi voi vaihdella alkutuotannosta lopputuotantoon. Työtehtäviisi voi kuulua mm. raaka-aineiden käsittelyä tai muita tyypillisiä tuotantotyöntekijän töitä kuten pakkausta. Katsomme eduksi aiemman kokemuksen elintarvikealalta, mutta tärkeimpänä pidämme aitoa kiinnostusta alaa kohtaan sekä hyvää asennetta työntekoon. Hakijoissa arvostamme sorminäppäryyttä, ripeyttä sekä halua työskennellä toistoa vaativassa työssä. 

Työtä tehdään kahdessa vuorossa maanantain ja perjantain välillä, joten hakijoilta odotamme valmiutta vuorotyöhön. Paikkoja on tarjolla useampia ja tuntimäärät vaihtelevat.

Mitä odotamme sinulta?

  • Sitkeyttä työskennellä prosessityössä ja hyvää asennetta työntekoon
  • Kohtuullista fyysistä kuntoa, sillä työ vaatii valmiutta seisomiseen ja tuotteiden nosteluun
  • Positiivista asennetta sekä tiimityöskentelytaitoja
  • Hygieniapassia 

Mitä tarjoamme sinulle:

  • Totalin henkilöstön tuen ja avun kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa
  • Monipuolisen työn jossa pystyt toimimaan verrattain itsenäisesti, mutta kuitenkin osana ammattitaitoista tiimiä
  • Työsuhteen vastuullisia arvoja kunnioittavassa yrityksessä

Kuinka homma etenee?

Jos tunnistit itsesi kuvauksesta kerro osaamisestasi lisää jättämällä hakemuksesi ja cv:si. Olemme sinuun yhteydessä haastatteluiden merkeissä. 

Jos mieleesi heräsi kysymyksiä, niin ole rohkeasti yhteydessä Jaanaan, arkisin klo 8-16, 040 515 5497.

* Jätä työnhaku meidän huoleksemme* 

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. Toimimme paikallisesti Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Itä-Suomessa. 

Työsuhde:  Määräaikainen
Työaika:  Osa-aikainen
Haku alkoi:  12.03.2026
Haku päättyy:  29.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Savo Kahvilatyöntekijä, Kuopio 2 kpl

Oletko positiivinen ja iloinen asiakaspalvelija, jonka hymy ei hyydy kiireenkään keskellä? Löytyykö sinulta kokemusta kahvila-alalla toimimisesta, takataskustasi löytyy hygieniapassi ja rutkasti asennetta sekä joustavuutta? Etsimme juuri kaltaistasi reippaan asenteen omaavaa persoonaa kahvilatyöntekijäksi Kuopioon. 

Tehtävänkuva kahvilatyöntekijänä on monipuolinen. Siihen kuuluu kassatyöskentelyä, erikoiskahvien valmistamista, astiahuoltoa sekä yleiset kahvilan siisteyttä koskevat työtehtävät. Työtä tehdään päivittäin asiakkaiden ympäröimänä ja ennen kaikkea heitä varten, joten aurinkoinen luonne sekä palvelualttius on tarvittavia ominaisuuksiasi. Työ on ajoittain nopeatempoista, joten hyvä paineensietokyky on myös tarpeen. Toivomme hakijoilta jo hieman aiempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä ja erikoiskahvien valmistamisesta sekä hygieniapassia. 

Työt alkavat sopimuksen mukaan ja töitä on alkuun tarjolla keikkaluontoisesti. Työvuoroja on aukioloaikojen mukaisesti, joten hakijoilta odotamme valmiuden työskennellä niin arkisin kuin viikonloppuisin. 

Mitä odotamme hakijoilta?

  • Aiempaa kokemusta kahvilatyöskentelystä sekä hygieniapassia
  • Oma-aloitteista sekä reipasta asennetta työntekoon
  • Oppimisen halua

Mitä tarjoamme sinulle?

  • Totalin henkilöstön avun ja tuen työsuhteesi kaikissa sen vaiheissa
  • Mahdollisuuden kehittää osaamistasi alalla
  • Työn, joka on soviteltavissa moneen eri elämäntilanteeseen

Kuinka homma etenee?

Jos tunnistit itsesi kuvauksesta kerro osaamisestasi lisää jättämällä hakemuksesi ja cv:si. Olemme sinuun yhteydessä haastatteluiden merkeissä. 

Mikäli mieleesi heräsi kysymyksiä, niin voit soitella niistä Ninalle, puh. 0401371310.

* Jätä työnhaku meidän huoleksemme*

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. Toimimme paikallisesti Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Itä-Suomessa.

Työsuhde:  Vakituinen
Työaika:  Osa-aikainen
Haku alkoi:  12.03.2026
Haku päättyy:  29.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Savo Keikkaileva kokki, Kuopio 3 kpl

Etsimme nyt monipuolisesti eritasoisia keikkailevia kokkeja asiakasyrityksiimme. Oletko juuri sinä etsimämme aurinkoinen persoona, joka sulautuu luontevasti monenlaiseen työympäristöön. Tarjolla on monipuolinen ja toiminnallinen työ mukavan työporukan ympäröimänä.

Tehtävässä työskentelet erityyppisissä asiakasyrityksissämme kuten a la carte ravintoloissa, annosruokien parissa tai lounasruokalassa. Tehtävät määräytyvät aiemman kokemuksesi mukaan ja kaiken tasoisille osaajille on ehdottomasti käyttöä. Mikäli olet vasta hennomman kokemuksen omaava tekijä, voit työskennellä keittiöapulaisen työtehtävissä tai pikaruokien mm. hampurilaisten tai erilaisten annosten valmistuksessa. Kokeneemmille alan osaajille löytyy runsaasti tehtäviä niin lounaan kuin a la carte ruokien valmistuksesta.

Työ on luonteeltaan töihin kutsuttavaa keikkatyötä. Tarjoamme vaihtelevan työn jossa pääset syventämään osaamistasi toimimalla eri ravintoloiden tiloissa sekä saat kattavan kokemuksen eri keittiöissä toimimisesta. Tehtävä soveltuu myös sulavasti moniin eri elämäntilanteisiin ja pääset itse vaikuttamaan pitkälti omiin työtuntisi määriin. 

Toivomme sinulta:

  • Täysi-ikäisyyttä sekä hygieniapassia
  • Aikaisempaa kokemusta alan työtehtävistä 
  • Paineensietokykyä sekä joustavuutta

Tarjoamme sinulle:

  • Työn, jonka määrään ja ajankohtaan pääset itse vaikuttamaan 
  • Totalin henkilöstön tuen ja avun kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa
  • Mukavat työkaverit ja monipuolisen työnkuvan

Kuinka homma etenee?

Jos tunnistit itsesi kuvauksesta kerro osaamisestasi lisää jättämällä hakemuksesi ja cv:si. Olemme sinuun yhteydessä haastatteluiden merkeissä. 

Jos mieleesi heräsi kysymyksiä, niin ole rohkeasti yhteydessä Jaanaan puh. 040 515 5497

* Jätä työnhaku meidän huoleksemme* 

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. Toimimme paikallisesti Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Itä-Suomessa. 

Työsuhde:  Vakituinen
Työaika:  Osa-aikainen
Haku alkoi:  09.03.2026
Haku päättyy:  23.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Savo Keikkatarjoilija / Blokkari, Kuopio 3 kpl

Haemme nyt monipuolisesti eritason ravintola-alan osaajia keikkatöihin erilaisiin tapahtumiin, tilaisuuksiin ja ravintoloihin. Oletko juuri sinä etsimämme aurinkoinen persoona, joka sulautuu luontevasti monenlaiseen työympäristöön. Tarjolla on monipuolinen ja toiminnallinen työ mukavan työporukan ympäröimänä. 

Tehtävässä työskentelet erityyppisissä juhlatilaisuuksissa kuten häissä, syntymäpäivillä, isommissa juhlatilaisuuksissa tai ravintoloissa. Tehtävät määräytyvät tapahtumien ja aiemman kokemuksesi mukaan ja kaiken tasoisille osaajille on ehdottomasti käyttöä. Mikäli olet vasta hennomman kokemuksen omaava tekijä, voit työskennellä blokkarina tai muissa avustavissa työtehtävissä. Kokeneemmille alan osaajille löytyy runsaasti tehtäviä lautastarjoilun ja baarimyyjän rooleissa. Työ on luonteeltaan työhön kutsuttavaa keikkatyötä ja työajat painottuvat pääasiassa iltaan ja viikonloppuihin, joten se sopii mainiosti esimerkiksi opiskelijoille tai muutoin lisäansioita etsivälle henkilölle. Tarjolla toki on vuoroja myös päiväaikoihin sijoittuen, joten kerro hakemuksessasi, minkälaiset työajat sopivat sinun tilanteeseesi parhaiten. Hygienia- ja anniskelupassi on tarpeellinen, muttei välttämätön, joten kannattaa rohkeasti ilmoittautua mukaan.

Tarjolla on loistava tilaisuus päästä osaksi ravintolatyön monipuolista kenttää, jossa samalla pääset kartuttamaan arvokasta kokemusta alalta. Tehtävä soveltuu myös sulavasti moniin eri elämäntilanteisiin ja pääset itse vaikuttamaan pitkälti omiin työtuntisi määriin. Täytä hakemus ja kerro itsestäsi ja osaamisestasi lisää.

toivomme sinulta:

  • Hyvää asennetta ja joustavuutta
  • Asiakaspalveluhenkisyyttä sekä oma-aloitteisuutta
  • Hygienia- ja anniskelupassi katsotaan eduksesi

tarjoamme sinulle:

  • Mukavan ja monipuolisen työnkuvan tapahtumien parissa
  • Työn, jonka määrään ja ajankohtaan pääset itse vaikuttamaan
  • Totalin henkilöstön tuen ja avun kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa

Lisätietoja tehtävästä voit tarvittaessa kysyä Jaanalta puh. 040 515 5497 (arkisin klo 08-16).

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. Toimimme paikallisesti Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Itä-Suomessa. 

Työaika:  Osa-aikainen
Haku alkoi:  12.03.2026
Haku päättyy:  29.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Savo Kokoaikainen huoltamokahvilatyöntekijä, Kuopio 1 kpl

Oletko iloinen asiakaspalvelija ja toimit hyvällä asenteella? Haluaisitko työskennellä ruoka- ja kahvilatuotteiden parissa monipuolisissa asiakaspalvelutehtävissä? - Etsimme nyt huoltamokahvilatyöntekijää kokoaikaiseen ja vakituiseen työsuhteeseen!

Mitä tehtäväsi sisältää?

Huoltamokahvilatyöntekijänä normaali työpäiväsi pitää sisällään asiakaspalvelutehtävien sekä myynti- ja kassatyöskentelyn lisäksi vitriinituotteiden valmistamista, pöytiin tarjoilua sekä siivousta. Työn kuvaan sisältyy myös esim. pikaruokien (esim. hampurilaisannosten) valmistamista. Työtehtävät vaihtelevat päivittäin, joten toimenkuvasi on monipuolinen ja näin ollen jokainen päivä on aina erilainen.

Työtä tehdään kahdessa vuorossa liikenneaseman aukioloaikojen mukaan klo 6-21 välillä, joten toivomme hakijoilta valmiutta vuorotyöhön. Työvuorot painottuvat arkipäiviin sekä lauantai vuoroihin. Sunnuntait ovat vapaata. Katsomme eduksesi myös auton käyttö mahdollisuuden.

Mitä odotamme hakijoilta?

  • Hieman aikaisempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä
  • Hygieniapassia sekä täysi-ikäisyyttä
  • Reipasta työtä pelkäämätöntä asennetta ja hyvää paineensietokykyä

Mitä tarjoamme sinulle?

  • Monipuolisen työnkuvan nopeatempoisessa ympäristössä
  • Vakituisen työn kokoaikaisilla tunneilla
  • Totalin henkilöstön avun ja tuen työsuhteesi kaikissa sen vaiheissa

Kuinka homma etenee:

Jos tunnistit itsesi kuvauksesta kerro osaamisestasi lisää jättämällä hakemuksesi ja cv:si. Olemme sinuun yhteydessä haastatteluiden merkeissä. 

Lisätietoja voit tarvittaessa kysyä Timolta Puh. 0400 552 675

* Jätä työnhaku meidän huoleksemme*

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. Toimimme paikallisesti Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Itä-Suomessa.

Työsuhde:  Vakituinen
Työaika:  Kokoaikainen
Haku alkoi:  18.03.2026
Haku päättyy:  23.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Savo Myyntisihteeri - Finnritilä Oy, Iisalmi 1 kpl

Etsimme nyt Iisalmeen Finnritilä Oy:lle tehokasta ja oma-aloitteista myyntisihteeriä kesälomasijaiseksi! Tässä roolissa pääset osallistumaan monipuolisiin toimistotehtäviin ja varmistamaan sujuvan arjen myynti- ja logistiikkaprosesseissa.

Työhösi myyntisihteerinä kuuluu ostotilausten valvonta, kotimaan asiakkaiden laskutus ja ostoreskontra, EU:n sisäinen tuonti ja EU:n ulkopuolisen viennin aineiston tuottaminen sekä kuljetusten valvonta asiakkaalle asti. Työhösi kuuluu myös puhelinvaihteen hoitaminen, postin käsittely sekä toimistotarviketilaukset. Työssäsi tuotat myös seurantatilastoja sekä tarkastat ostolaskuja.

Katsomme eduksi aiemman kokemuksen vastaavista työtehtävistä, auttavan kirjanpidontaidon sekä kaupallisen koulutuksen. Toivomme hakijoilta Excel-osaamista ja keskeisten toimistosovellusten hallintaa sekä hyvät viestintätaidot suomeksi ja englanniksi. Etsimällämme henkilöllä on hyvät organisointitaidot, paineensietokyky sekä ongelmanratkaisukyky. Hyviä ominaisuuksiasi voisi kuvata myös oma-aloitteisuus sekä joustava asenne. 

Työ on määräaikainen kesälomasijaisuus ajalle 1.6. – 31.8.2026. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan sopimuksen mukaan. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden työskennellä osana osaavaa ja kannustavaa tiimiä. Pääset kehittämään taitojasi monipuolisten tehtävien parissa ja kerryttämään arvokasta kokemusta kansainvälisessä työympäristössä.

Toivomme sinulta:

  • Aikaisempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä sekä kaupallista koulutusta
  • Hyvät vuorovaikutustaidot suomeksi ja englanniksi
  • Hyvä ongelmanratkaisukyky sekä organisointitaidot

Mitä tarjoamme sinulle?

  • Monipuolisen roolin ammattitaitoisen työporukan ympäröimänä
  • Kokoaikaisen työn kesälle
  • Mahdollisuuden kehittää osaamistasi alalla
  • Totalin henkilöstön tuen ja avun kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa

Jos koet olevasi tehokas tiimipelaaja, jolla on intohimo asiakaspalveluun ja myyntityöhön, lähetä meille hakemuksesi ja CV:si oheisen hakulomakkeen kautta. 

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. Toimimme paikallisesti Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Itä-Suomessa.

Työsuhde:  Määräaikainen
Työaika:  Kokoaikainen
Haku alkoi:  20.03.2026
Haku päättyy:  31.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Savo Palkanlaskija Kuopio, Pohjois-Savo 1 kpl

Haemme nyt asiakkaallemme Kuopioon palkkahallinnon ammattilaista vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen. Työssä on myös mahdollisuus 100% etätyöskentelyyn. Tässä tehtävässä pääset työskentelemään osana ammattitaitoista asiantuntijatiimiä yrityksessä, jossa sinulla on upeat mahdollisuudet päästä toimimaan monipuolisesti  taloushallinnon ammattilaisena. Total Henkilöstöpalvelut toimivat hakuprosessissa rekrytoinnin tukena, mutta valittu henkilö tulee työllistymään suoraan osaksi asiakasyrityksemme ammattitaitoista tiimiä.

Tehtävässäsi palkanlaskijana olet osaltasi vastuussa palkkahallinnon kokonaisprosessista.Työssäsi tarvitset aikaisempaa kokemusta Netvisor ja Procoutor ohjelmista. Kiinnostuksesi tai aiemman kokemuksesi mukaan pääset tarvittaessa perehdyttämään muita työntekijöita Netvisor ja Procounter -ohjelmiin. Tehtäviisi myös sisältyvät palkanlaskentaan liittyvät erilaiset viranomaisilmoitukset.

Etsimämme henkilö omaa tehtävään soveltuvaa koulutustaustaa tai aiempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä. Sinulta löytyy hyvää ymmärrystä palkanlaskennasta ja muista taloushallinnon prosesseista. Persoonana olet palveluhenkinen sekä omaat laadukkaat tiimityöskentelytaidot, unohtamatta kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Arvostamme myös täsmällistä työskentelyotetta sekä kykyäsi hallita toisinaan laajojakin kokemusta. Tärkeimpänä arvostamme aitoa kiinnostusta työtäsi kohtaan sekä halua kehittää itseäsi taloushallinnon ammattilaisena. 

Tarjolla on monipuolinen työnkuva tilitoimistossa, jossa pääset varmasti kasvamaan ammatissasi ja ottamaan vastuuta ammattitaitoisten kollegoiden tukemana. Yritykselle on tärkeää yhteisöllisyys ja tiimihenki, joten toivomme, että sulaudut persoonallasi heidän mukavaan tiimiinsä ja tulet viihtymään pidemmäksi aikaa. Käytössäsi on modernit sähköiset työvälineet ja jatkuva tiimin tuki. Saat kilpailukykyisen palkkauksen, josta sovitaan tapauskohtaisesti osaamisesi mukaan. Työt voit aloitella joustavasti sopimuksen mukaan, joten olisiko tässä seuraava askel urapolullasi? - Täytä hakemuksesi palkkatoiveineen, niin jutellaan lisää.

Toivomme Sinulta:

  • Täsmällisyyttä työskentelyssä sekä kokonaisuuksien hallintaa
  • Soveltuvaa koulutuspohjaa tai kokemusta vastaavista työtehtävistä sekä halua kehittää itseäsi ammatillisesti
  • sujuvaa suomen kieltä 

Tarjoamme Sinulle:

  • Kilpailukykyisen palkkauksen sekä monipuoliset työsuhde-edut
  • Laadukkaat työvälineet työskentelyyn ja ammattitaitoisen asiantuntijatiimin
  • pitkäaikaisen työn lämminhenkisen tiimin ympäröimänä

Saimmeko sinut kiinnostumaan ja haluaisit liittyä osaksi asiakasyrityksemme moniosaajatiimiä? - Jätä hakemuksesi palkkatoiveineen pian, sillä aloitamme haastattelemaan potentiaalisia ehdokkaita jo hakuajan puitteissa.

Lisätietoja halutessasi tehtävästä voit kysellä Timolta puh. 0400 552 675.

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. Toimimme paikallisesti Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Itä-Suomessa.

Työsuhde:  Vakituinen
Työaika:  Kokoaikainen
Haku alkoi:  17.03.2026
Haku päättyy:  01.04.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Savo Rakennustyömaan loppusiivooja, Kuopio 2 kpl

Oletko työtä pelkäämättömällä asenteella varustettu persoona? Etsimme juuri nyt RAKENNUSTYÖMAILLE LOPPUSIIVOOJIA monipuolisiin uudisrakennus- ja linjasaneerauskohteisiin. 

Loppusiivoojana työhösi kuuluu mm. yläpölyjen pyyhintää, ikkunoiden pesua ja imurointia. Työssäsi puhdistat monipuolisesti eri pinnat siistiksi, niin että jälkeesi ei jää enää mitään likaa, roskia, pölyä tai muita pinttyneitä tahroja. Tehtävä edellyttää tekijältään myös huolellista, mutta rivakkaa otetta työhön. Hakemamme persoona on myös luotettava ja vastuuntuntoinen henkilö, joka ei säikähdä työtä, joka haastaa sinut toisinaan myös fyysisesti. Kohteissa on paljon vaihtelevia tasoeroja, joten tehtävä vaatii sinulta rohkeutta työskennellä korkeissakin paikoissa henkilönostimen avulla. Työturvallisuuden takaamiseksi edellytämme sinulta myös kykyä kommunikoida sujuvasti suomenkielellä. Hakijoilta katsomme eduksi aiemman kokemuksen P1 siivouksesta, yläpölyjen pyyhinnästä sekä henkilönostimen käytöstä. Voimassa oleva työturvallisuuskortti on pakollinen.

Työt alkavat sopimuksen mukaan ja töitä on tarjolla kohteista riippuen loppukesään saakka. Työtä tehdään maanantaista perjantaihin klo 7-15.30

Mitä odotamme hakijoilta?

  • Kokemusta P1 siivouksesta sekä henkilönostimen käytöstä
  • Vähintään 18-vuoden ikää sekä voimassa olevaa työturvallisuuskorttia
  • Aiempaa kokemusta alalta ja/tai alan koulutuksen
  • Tehokasta ja työtä pelkäämätöntä asennetta
  • Sujuvaa Suomen kielen taitoa

Mitä tarjoamme sinulle?

  • Kattavan perehdytyksen tehtäviisi 
  • Hyvät työajat arkisin, jolloin viikonloput jäävät vapaaksi
  • Laadukkaat välineet ja varustuksen työskentelyyn
  • Totalin henkilöstön tuen ja avun kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa

Kuinka homma etenee:

Jos tunnistit itsesi kuvauksesta kerro osaamisestasi lisää jättämällä hakemuksesi ja cv:si. Olemme sinuun yhteydessä haastatteluiden merkeissä. 

Jos mieleesi heräsi kysymyksiä, niin ole rohkeasti yhteydessä Jaanaan puh. 040 515 5497

* Jätä työnhaku meidän huoleksemme*

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. Toimimme paikallisesti Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Itä-Suomessa.

Työsuhde:  Määräaikainen
Työaika:  Kokoaikainen
Haku alkoi:  12.03.2026
Haku päättyy:  29.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Savo Rengasasentaja sesonkiin, Kuopio 3 kpl

Haemme asiakkaallemme Kuopioon reippaita rengasasentajia kevään rengassesonkiin

Työ sisältää renkaiden vaihtoa, pesua ja varastointia. Tarvittaessa työnkuvaan kuuluu myös ajoneuvojen siirtoa. Katsomme eduksesi aiemman kokemuksen rengasasennuksista. Arvostamme rivakkaa ja rohkeaa työotetta sekä valmiutta myös fyysisesti haastavaan työhön. Työsi tueksi saat ammattitaitoisen tiimin, jolta varmasti saat paljon arvokasta oppia ja niksejä, joista on hyötyä tulevaisuudessa. 

Rengassesonki kestää noin 4-6 viikkoa sijoittuen säiden mukaan. 

Mitä odotamme hakijoilta?

  • B-Ajokorttia 
  • Näppäriä kädentaitoja sekä halua kehittyä alan ammattilaiseksi
  • Reipasta työotetta ja aitoa kiinnostusta alaa kohtaan
  • Aiempaa kokemusta rengasasennuksista

Mitä tarjoamme sinulle?

  • Mahdollisuuden saada arvokasta työkokemusta
  • Aktiivisen ja monipuolisen työnkuvan
  • Totalin henkilöstön avun ja tuen työsuhteesi kaikissa sen vaiheissa

Miten prosessi etenee?

Jos tunnistit itsesi kuvauksesta kerro osaamisestasi lisää jättämällä hakemuksesi ja cv:si. Olemme sinuun yhteydessä haastatteluiden merkeissä. 

Jos mieleesi heräsi kysymyksiä, niin ole rohkeasti yhteydessä Timoon puh. 0400 552 675

* Jätä työnhaku meidän huoleksemme*

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. Toimimme paikallisesti Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Itä-Suomessa.

Työsuhde:  Määräaikainen
Työaika:  Kokoaikainen
Haku alkoi:  20.03.2026
Haku päättyy:  31.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Pohjois-Savo Tarjoilija - Musta Lammas (kesätyö) 1 kpl

Ravintolamestarit tarjoavat maukkaita elämyksiä vierailleen Kuopiossa historiallisestikin upeissa miljöissä. Ravintolamestareilla työskennellään arvojen mukaisesti vastuullisesti, yhdessä, sydämellä. Koe unohtumaton elämys ja astu arjen ulkopuolelle Mustan Lampaan makuihin ja holvikellarin tunnelmaan. 

Haemme nyt Ravintolamestareille Mustaan Lampaaseen a la carte-taitoista tarjoilijaa

Kesän aikana pääset tarjoamaan unohtumattomia palvelukokemuksia asiakkaille. Etsimämme työntekijä hallitsee a la carte tarjoilun sekä omaa viinituntemusta. Katsomme eduksi kokemuksen fine dining tarjoilusta. 

Työt alkavat sopimuksen mukaan kesäkuun lopulla ja kestävät koko kesäkauden ajan elokuun loppuun saakka. Tunteja on tarjolla 60h/3vko. Työtä tehdään ravintolan aukioloaikojen mukaisesti, joten hakijoilta odotamme valmiutta myös ilta- ja viikonloppuvuoroihin.

Mitä odotamme hakijoilta?

  • Aiempaa kokemusta a la carte-tarjoilusta sekä viinituntemusta
  • Hygienia- ja anniskelupassia
  • Aitoa innostusta alaa kohtaan
  • Sitoutumista työhön kesän ajalle

Mitä tarjoamme sinulle?

  • Tunnelmallisen ja tasokkaan työskentely-ympäristön
  • Mahdollisuuden kehittää osaamistasi alalla
  • Kesätyön mukavan ja ammattitaitoisen työyhteisön ympäröimänä
  • Totalin henkilöstön tuen ja avun kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa

Kuinka homma etenee:

Jos tunnistit itsesi kuvauksesta kerro osaamisestasi lisää jättämällä hakemuksesi ja cv:si. Olemme sinuun yhteydessä haastatteluiden merkeissä. 

Jos mieleesi heräsi kysymyksiä, niin ole rohkeasti yhteydessä Jaanaan, arkisin klo 8-16, puh. 040 515 5497.

* Jätä työnhaku meidän huoleksemme*

Total-Henkilöstöpalvelut on henkilöstötalo, joka pyrkii edistämään ja lisäämään pidempikestoisia työsuhteita. Olemme keskittyneet laadukkaaseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön asiakasyritystemme kanssa, mikä mahdollistaa pidempiaikaisten työsuhteiden tarjonnan ja usein vakinaistumisen mahdollisuuden työnhakijoillemme. Työllistämme vuosittain satoja osaajia asiakkaillemme, useille eri aloille. Toimimme paikallisesti Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Itä-Suomessa.

Työsuhde:  Määräaikainen
Työaika:  Osa-aikainen
Haku alkoi:  09.03.2026
Haku päättyy:  23.03.2026
Hae tätä paikkaa klikkaamalla tästä

Olitpa vailla työntekijää tai työpaikkaa, kannattaa kysyä meiltä. Autamme mielellämme rekrytointiin liittyvissä haasteissa! Otamme vastaan yhteistyöehdotuksia ja myös muita ideoita!

Tiimimme on valmis palvelemaan sinua. Voit ottaa meihin yhteyttä yhteydenottolomakkeella tai suoraan henkilöstöömme.

Jaana Myöhänen, asiakkuuspäällikkö

p. +358 40 515 5497
@. jaana(a)totalhenkilostopalvelut.fi
Toimisto, jossa työskentelen: Kuopio

Hei vaan, nimeni on Jaana ja työskentelen asiakkuuspäällikkönä Kuopion toimipisteellä. Työssäni minulla pääpaino sijoittuu siivousalan asiakkuuksiin, mutta autan toki myös muissa työvoimatarpeissa. Työhistoriani aikana minulle on kertynyt jo yli 20 vuoden kokemus siivouspalveluiden tuottamisesta asiakkaille. Työssäni hoidan asiat ammattimaisesti, mutta aina pitää jättää tilaa myös huumorille. Vapaa-aikani vietän perheeni ja koiran kanssa lenkkeillen.

Mika Tossavainen, asiakkuuspäällikkö

p. +358 40 158 7067
@. mika(a)totalhenkilostopalvelut.fi
Toimisto, jossa työskentelen: Kuopio

Moikka, olen Mika ja olen monelle Kuopiolaiselle tuttu kasvo urheilu-urani kautta. Vaikka nyrkkeily onkin vienyt suurimman osan ajastani, olen kerennyt tehdä monenlaista. Aiemmin olenkin työskennellyt niin kuorma-auto kuskina, järjestyksenvalvojana kuin työhyvinvointi asiantuntijana kuntosalilla. Nyt Totalin tarjoamat uudet haasteet houkuttelivat minut Totalin onneksi alan vaihdokseen. Minuun voit olla yhteydessä kaikissa työntekijätarpeissa. Vapaa-ajallani tykkään liikkua ja urheilla

Timo Suhonen, myyntijohtaja

p. +358 400 552 675
@. timo(a)totalhenkilostopalvelut.fi
Toimisto, jossa työskentelen: Kuopio

Moi, nimeni on Timo ja työskentelen myyntijohtajana Kuopion toimipisteellä. Minulla on yli 15 vuoden kokemus henkilöstöpalvelualalta. Olen siis alan konkari ja tämä näkyy myös periksiantamattomassa työskentelytavassani. Minä olen se tyyppi, jonka puhelin soi lakkaamatta! Yhteistyö asiakkaiden sekä työntekijöiden kanssa hoidetaan ammattimaisesti, mutta aina pitää jättää tilaa huumorille. Vapaa-aikani vietän suunnistuksen parissa ja muutenkin luonnossa liikkuminen on minulle sopivaa vastapainoa varsin nopeatempoiselle työlle.

Marketta Tourunen, asiakkuuspäällikkö

p. +358 40 127 2265
@. marketta(a)totalhenkilostopalvelut.fi
Toimisto, jossa työskentelen: Jyväskylä

Moikka, olen Marketta ja työskentelen Jyväskylän toimipisteellä asiakkuuspäällikkönä. Olen koulutukseltani tradenomi ja olen erikoistunut myyntiin ja markkinointiin. Aikaisempaa työkokemusta olen kartuttanut pääosin erilaisten myyntitöiden parissa, toki mukaan mahtuu kokemusta myös varastolta, asiakaspalvelusta ja siivoustyöstä. Asiakaslähtöisyys sekä hyvän mielen kohtaamiset ovat työskentelyni kulmakiviä. Vapaa-aikani vietän mieluusti perheen ja lemmikkien kanssa. Myös kuntosalilla käynti, maastopyöräily ja harrastevalokuvaus vievät oman siivunsa ajastani. Hoidan asiakkuuksia Keski-Suomen alueella, ja minuun saa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä.

Emmi Koponen, henkilöstöasiantuntija

p. +358 40 674 2264
@. emmi(a)totalhenkilostopalvelut.fi
Toimisto, jossa työskentelen: Jyväskylä

Moikka, olen Emmi ja työskentelen Jyväskylän toimistolla henkilöstöasiantuntijana. Koulutukseltani olen tradenomi ja olen erikoistunut johtamiseen ja henkilöstöhallintoon. Koen tärkeänä työssäni löytää työnhakijalle mieleisen ja merkityksellisen työn sekä asiakasyritykselle sopivan työntekijän. Minulla on laajasti kokemusta asiakaspalvelun sekä myynnin saralta. Toimin työssäni yksilön tarpeet huomioiden ja pyrin aina lempeästi löytämään sopivan ratkaisun. Vapaa-aikani vierähtää perheen kanssa kansallispuistoja kiertäen ja välillä leipomuksia luoden.

Nina Tuderus, henkilöstökonsultti

p. +358 40 137 1310
@. nina(a)totalhenkilostopalvelut.fi
Toimisto, jossa työskentelen: Jyväskylä

Hei! Olen Nina ja työskentelen henkilöstökonsulttina Jyväskylässä. Työni parasta antia on se, että saan yhdistää oikeat työnhakijat sopiviin asiakasyrityksiimme. Päivittäiseen työhöni kuuluu aktiivinen yhteydenpito niin asiakkaisiin kuin työnhakijoihin.

Koulutukseltani olen liiketalouden tradenomi ja tällä hetkellä täydentämässä osaamistani yliopistossa, missä opiskelen kauppatieteiden maisteriksi. Opinnoissani painotan erityisesti henkilöstöhallintoa, johtamista ja liiketoiminnan kehittämistä.

Työkokemusta minulla on henkilöstöpalvelualalta, mutta myös ICT-alalta, jossa olen toiminut myynnin ja asiakaspalvelun tehtävissä sekä esihenkilön roolissa.

Asiani koskee:

Total-Henkilöstöpalvelut Oy (Y: 2329376-6)

Verkkolaskut
– OVT-tunnus: 003723293766
– Operaattori: Apix Messaging Oy
– Välittäjätunnus: 003723327487

Sähköpostilaskut:
– laskutus(@)totalhenkilostopalvelut.fi

Paperilaskut:
– Total-Henkilöstöpalvelut Oy
– Maaherrankatu 27, 70100 Kuopio

Asko Raatikainen, toimitusjohtaja

p. +358 40 596 2051
@. asko(a)totalhenkilostopalvelut.fi

Rekrytointi on yritykselle suuri strateginen päätös, mutta myös merkittävä kustannuserä. Henkilöstö on yritykselle sen suurin voimavara sekä yksi tie menestykseen. Tämän vuoksi henkilöstöjohdon tuleekin varmistaa, että rekrytointi hoidetaan ammattimaisesti alusta loppuun.

Huolehdi, että rekrytointiprosessiin osallistuvat oikeat henkilöt. Vähintään yhden tulee olla sellainen, jolla on konkreettista tietoa täytettävästä tehtävästä. Voit ottaa prosessiin mukaan esimerkiksi tulevan osaajan esihenkilön. Mikäli toimit itse esihenkilötehtävissä, kysy mielipiteitä tiimiltä tai käänny rekrytointipalveluja tarjoavan tahon puoleen.

Alkuvaiheessa tulee myös päättää, hoitaako rekrytoinnin itse vai antaako prosessin osin tai kokonaan rekrytointikumppanin hoidettavaksi.

Sopivan osaajan löytyminen voi osoittautua hankalaksi, joten rekrytointikumppanin puoleen kääntyminen on usein järkevintä pelkästään kokemuspohjan vuoksi. Kiinnitä siis huomiota rekrytointikumppanin kokemukseen sekä vuorovaikutustaitoihin. Ota huomioon myös se seikka, että onhan rekrytoija myös sinun yrityksesi käyntikortti.

Aloita alusta. Suunnittele jokainen rekrytointi vastaamaan sitä hetkeä. Toimintaympäristö muuttuu, vaikka työntehtävä pysyisikin samana. Sen vuoksi ei ole järkevää etsiä henkilöä, joka muistuttaa edeltäjäänsä tai muita tiimin jäseniä. Ajattele siis laajemmin ja lähde hakemaan henkilöä, joka täydentää tiimiä ja tuo siihen mahdollisesti jotain uutta.

Profiilin määrittelyyn liittyy myös valmius tehtävässä menestymiseen. Haetaanko alan konkaria, valmista tekijää vai keskitytäänkö etsimään tulevaisuuden kasvupotentiaalia?

Jos osaaminen tarvitaan käyttöön välittömästi, on valmiin osaajan rekrytointi järkevää ja perusteltua. Valmiin osaajan rekrytointiin saattaa kuitenkin liittyä riski motivaation puutteesta. Mikäli rekrytoitava on tehnyt samaa työtä vuosikausia, kannattaa hänen motivointiin kiinnittää erityisesti huomiota. Tällaisia ovat esimerkiksi palkkaus, koulutus- ja etenemismahdollisuudet sekä työn joustavuus.

Rekrytoinnissa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään yhden tehtävän täyttämisestä, vaan siinä tulee kiinnittää huomiota myös tulevaisuuteen. Joskus vähemmän kokenut, mutta hyvät kehitys- sekä kasvupotentiaalit omaava ehdokas on parempi vaihtoehto yrityksen tulevaisuuden kasvun kannalta.

Rekrytointikumppanin rooli. Yrityksen menestymisen kannalta oikeat henkilöt ovat kasvun perusta. Rekrytointikumppania käytettäessä rekrytoija seuloo läpi kaikki hakemukset ja haastattelee sopivimmat ehdokkaat. Yleensä, tapauksesta riippuen, viimeiselle haastattelukierrokselle pääsee kolme sopivinta ehdokasta. Rekrytoijan vastuulla on varmistaa, että hakijalla on riittävät valmiudet menestyä työtehtävässä.

Autamme mielellämme Sinua menestyksekkään rekrytointikampanjan suunnittelussa sekä toteuttamisessa.

Otathan meihin yhteyttä!

Seuraa meitä Facebookissa

Total Siivous on täyden palvelun kumppanisi, joka hoitaa joustavasti vaativammatkin siivouskohteet juuri sinun tarpeitasi ja toiveitasi mukaillen.

Hoidamme niin loppusiivoukset, kuin monipuoliset ylläpitosiivoukset vaihtelevissa kohteissa.

Palvelumme:
– Asuin- ja liiketilasiivoukset
– Rakennus- ja loppusiivoukset ( P1 & P2)
– Kuntosalien ja kuntokeskusten ylläpitosiivoukset
– Kylpyläympäristöjen puhtaanapito
– Noki- ja kalmasiivoukset
– Otsonointi
– Koulutus- ja konsultointipalvelut kohteissa
– Kokonaisvaltainen puhtaudenhallinta

Miksi Total Siivous?

Ammattitaitoinen työnjohto

Sopimuksiimme sisältyy aina työvälineet, työntekijät sekä ammattitaitoinen työnjohto, joka vastaa palvelun laadun toteutumisesta kaikissa kohteissamme.

Paikallisuus
Olemme itse paikallinen yritys ja tuemme paikallisuutta myös yhteistyökumppaneiden kautta. Muun muassa kaikki tavarantoimittajamme ovat paikallisia toimijoita.

Ammattilaiset työssä
Haastattelemme itse kaikki työntekijämme huolellisesti ja näin ollen kauttamme työskentelee vain ammattitaitoisia puhtausalan tekijöitä.

Työntekijöiden perehdytys ja ohjaus kohteissa
Me toimimme työnantajana työntekijöillemme, näin ollen vastaamme myös heidän perehdytyksestään työkohteissa, huolehdimme palkanmaksusta sekä muista työntekijävelvoitteista.

Hinnoittelu:
Hinnoittelumme rakentuu palveluryhmäkuvausten mukaisesti räätälöidysti asiakaskohteiden ja tarpeiden mukaisesti. Asiakassopimuksissa noudatamme kuukausilaskutusta.

Total Siivous vastaa työntekijöiden osalta kaikista työnantajamaksuista sekä riskeistä.

Ota yhteyttä ja kerro, kuinka voisimme palvella sinua entistä paremmin.

Jaana Myöhänen, Asiakkuuspäällikkö
puh. 040 515 5497
email. jaana(@)totalhenkilostopalvelut.fi

Voit kysyä lisätietoja tai pyytää tarjouksen myös oheista lomaketta käyttäen.

Kirjaudu palveluihimme